OHJEITA MAAILMANLOPUN LYKKÄÄMISEEN
A. NÖYRRY ALHOLLE
Masennus, morkkis, angsti. Maailmantuska ja eksistentiaalinen kriisi. Melankolisena kansana, joka pimeydessä vaeltaa puolet vuodesta, me omakohtaisesti tunnemme nämä kaikki ja tusinan muuta vivahdetta sielun pysäyttävästä kokemuksesta vierailla eri etäisyyksillä absoluuttisen tyhjyyden partaalta.
Tietoisuuden synkkyyksiä on lukemattomia eri tasoja, muotoja ja kestoja, eikä tunneskaalojen mustavalkoistus palvele montaakaan tarkoitusta. Sen tilan määrittelyssä, jota nyt käsittelemme, monimuotoisuuden typistäminen kuitenkin on toimiva väline. Tilan nimittäin tunnistaa kysymyksestä, jota emme voi sinne jouduttuamme välttää edes kerta kerran jälkeen siihen vastauksen saatuamme: "Noustaanko täältä enää?"
Voimme selkeyden vuoksi kutsua kaikkia näitä tiloja yhteisnimityksellä Alho.
Vain omasta puolestani voin kertoa Alho-kokemuksilleni olevan tyypillistä, että niiden shokkivaikutus koko koetun aikalinjan värähtelytaajuuteen on hämmästyttävän voimakas. Syvään Alhoon luisuessa dissipoituva suuri energiamäärä vaikuttaa suoraan sekä eletyn menneisyyden tapahtumiin, että nykyisiin ja tulevaisuuden tapahtumiin näennäisen itsen ulkopuolella. (Face it, Alhossa etenkin sisäisen maailman loppu on todella näköpiirissä ja tarkasteltavissa, siinä missä se normitajunnantilassa ei tätä realistisesti ole). Kirjaimellisesti tämä tarkoittaa myös ulkoisen maailman tapahtumien nopeaa etenemistä äärimmäisen vakavaan suuntaan synkronissa sisäisen tilan kanssa.
Joskin jo vasta sata vuotta sitten kvanttimekaniikan löydöksiin perustuvien päätelmien myötä luonnolliseksi todettu ilmiö, tämä on ensimmäisillä kokemuskerroilla sanoinkuvaamattoman hämmentävää, uskomatonta ja karmeaa. Mutta hei kaikkeen, jopa maailmalopun uhkaan, tottuu! Kokemusperäinen tieto päinvastoin toimivasta synkronista positiiviseen suuntaan on korvaamaton työkalu helvetin malmeja louhiessa... sen muistaminen että maailma toipuu radalleen ja entistä edemmäs samalla kun itse nousee koettelemuksen jälkeen lähtötasoa ylemmäs ja aiempaa tomerammaksi.
Vierailuun Alhossa ajaudutaan usein ulkopuolelta aiheutuneen fysikaalisen häiriön (esim. sairaus, onnettomuus, uupumus, krapula) takia. Yhtä helposti se tapahtuu psyykkisenä reaktiona normaaleihin ihmiselämään kuuluviin tapahtumiin, tai ilman yksittäistä nähtävää syytä. Pitkäaikainen psyykkinen kuormitus saattaa romahduttaa syviinkin vesiin hetkeksi jos toiseksi, osana elimistön itsesääntelymekanismin laukaisemaa pakotettua toipumisjaksoa mikäli tietoinen johto ei kuormituksen kevennystä ole vapaaehtoisesti pystynyt järjestämään.
Yhtä kaikki, riippumatta Alhon syntysyistä ja siitä tarvitaanko tilanteessa mahdollisesti muita apu- tai hoitokeinoja, olen todennut seuraavat asiainkohdat / toimenpiteet hyödyllisiksi ymmärtää ja tilaisuuden tullen käyttää Alhosta nousun helpottamiseksi ja kokemuksen hyötyjen integroimiseksi osaksi viisauttaan. Niin, jos ei muuta niin seuraavaa visiittiä varten!
A.) NÖYRRY ALHOLLE (ILMAN LUOVUTTAMISTA)
B.) KATSO JUURIASI, MISTÄ OLET TULLUT
C.) TARKASTELE LUONTOA, LÖYDÄT MERKITYKSIÄ
D.) ANNA MUSIIKIN PARSIA SISÄISIÄ TARINOITA
Silloin kun seisomme - tai olemme polvillamme tai jopa makaamme - syvyyden reunalla, tai jopa sen sisällä. Silloin kun ilo on poissa, kun ainoa mitä saatamme aistia, jos sitäkään, on paha haju (!?) Kun epätoivon leka moukaroi tajuntaamme kierros kierrokselta flänään kuten maan mato vetäytyy viimeisenä tekonaan sitä ongenkoukkuun pakotettaessa. Silloin ehkä kaikki toivomme, halumme ja koko universumin tulevaisuus tuntuu surkastuneen mitättömäksi kippuraksi itsensä sisään.
Kannattaako surkastunutta universumia pyrkiä väen väkisin vetämään takaisin kasaan? Ei kannata. Varsinkaan siinä kunnossa. Tilanne on mikä on, nyt ollaan tässä mielenmaisemassa. Energian vähiä hippuja vievän vastustamisen sijaan ollaan siinä sitten kunnolla. Hyväksy alho, masennus ja se painostavin osa epätoivosta. Syleile perkelettä, joka alhaalla melkein edessäsi ilkkuu. Nöyrry, paina pääsi ja anna sen räkiä päällesi ikiaikojen sumeiden arkkityyppien visvaa ja kuonaa. Önise onnettomasti, mölise käsittämättömillä kielillä ja huuda pirusi nimeä jos huudattaa.
Pahan olon syleily on kuitenkin eri asia kuin luovuttaminen. Älä lähde mukaan vihtahousun juoniin, joilla sinua houkutellaan fantasioimaan kaikkien asioiden pahentumista entisestään. Älä ajattele luovuttamista. Luovuttamisen mahdollisuuden yhdistäminen heikon tilanteen kestämiseen ja siitä pois pääsemiseen on oman mielesi pelejä. Luovuttaminen, eli täydellisen vallan antaminen epätoivolle, on täysin tarpeetonta. Jos tilanne olisikin ylitsepääsemätön, sinulle kyllä se tehdään muutenkin selväksi. Hölmöä ennen aikojaan on vapaaehtoisesti antaa periksi. Voi olla haitallista jos periksi antamista syvyyden reunalla kerta kerran jälkeen toistaa. Treenillä on heijasteensa kun Alisesta taas on noustu. Sitä paitsi, vaikkei tämä ole enää yhtään hauskaa niin kannattaa muistaa: Siinä harvinaisessa Alhossa jossa oikeasti on kyse elämästä ja kuolemasta, periksi antava oikeasti putoaa lopullisesti syvyyteen, kun luovuttamaton reunalla aikansa roikuttuaan nousee tai nostetaan.
Sitä vettä on soudettava joka kanootin alla on. Silloin virta vie, ja vedet lopulta tulevat vaihtumaan. Tämän tehtävän haastavuus riippuu selvästi Alhon luonteesta. Etenkin jos kyseessä on enemmänkin "pelkkä" neurokemiallinen häiriötila, etkä helpolla löydä mokia, virheitä tai tilanteita joiden ansiosta todelliseen tyrmäävään katumukseen olisi kenties aihetta, ajoittaisten vetojen antaminen virran tueksi on suhteellisen siedettävää. Ylimalkaisten vetojen puristaminen ei nimettävästi Alhon karvautta kevennä, mutta se tasoittaa kanootin painopistettä, pitää oikean suunnan ja vähentää mahdollisesti turhien lisätraumojen synnyttämiseen suuntautuvia ajatuspyörteitä.
Jos Alhon syynä, tai siinä ohessa sen sijaan on aitoja tehtyjä virheitä tai kaduttavia valintoja, luonnollisesti Alhon intensiteetti on väkevämpi ja sen selkäranka haastavampi taittaa. Tällöin voi olla mahdotonta antaa mitään apua kanootin kululle turbulenssissa, kun voimat tuntuvat menevät hengissä pysymiseen. Silloin on entistä tärkeämpää muistaa syleillä tuskaa ja tehtyjä valintoja. Sinä olet ne tehnyt parhaasi mukaan siinä tilanteessa ja sen tiedon mukaan joka oli käytettävissä. Seuraukset ovat nämä. Valintasi ja niiden seuraukset ovat ainoastaan sinun vastuullasi. Otit ehkä riskin, joka realisoitui, kun et ennen tätä tiennyt että riskin luonne on joskus toteutua. Tai tiesit, mutta otit silti. Tai sitten sinua piiskataan syystä, jota et tiedä. Ellei mitään syytä löydy itsestäsi mistään kohtaa elämääsi, se on ehkä epäreilua. Mutta se on nyt sinun osasi, ihmisen osa. Maailmassa jokaisella olevalla on osansa ja tehtävänsä. Jokainen niistä ajallaan kukoistaa ja kärsii. Valoisten ja pimeiden energioiden, molempien, pitää virrata tietoisten toimijoiden kautta. Ei ole toista ilman toista. Sinun roolisi juuri nyt on ottaa vastaan olevaisuuden raipaniskuja. Miljoonat viattomat on ruoskittu kuoliaaksi historian saatossa fyysisesti. Miljardeja on todellisuus kiduttanut henkisesti ilman että he tietäisivät syytä. Jos sinä et tähän kuole, olet selvinnyt ehkä vähällä. Ja opit jotain.
Joka tapauksessa, koska et muutakaan voi, nöyrry. Mene siihen kurjaan tunteeseen sisään ja hypistele sitä tuskissasi. Tiedä, että olet joskus kokenut myös Ylvään Ekstaasin, maksimaalisen ilon elämän spektrin toisesta päästä. Sinulla ei siitä tunteesta nyt ole muuta kuin muisto vain - jos sitäkään. Paketoi nykyisestä kärsimyksestä kiteytetty tiivistelmä mukaasi. Sillä kun kerran tästä nouset taas elämänilon huipulle (vaikket sitä voikaan kuvitella), tätä tunnetta sinulla ei enää ole edes kunnollista vertailua varten. Mutta jos olet syleillyt ja paketoinut pimeyden hyvin, voit huipulta antaa sille kivutta pienen silmäniskun. Näin tulet saavuttamaan suurenmoisemman vision elämän ääripäistä ja siitä suunnattomasta kontrastista, joka on ihmisen kokemuskentän tarkoituksen ydin.
