Tuesday, July 20, 2021

WALK ALONE

So you want to see
the endgame
the only game
the soul game

It shall be a fight
against inertia
against entropy
against yourself

You will walk alone
your own path
the unique path
a very lonely path

In absolute desolation
keep struggling
keep navigating
keep walking

 

You will be struck
to your knees
to  the floor
to ground zero

Find yourself
with the desperation
with the gods
within the void

Thus your soul shall
see the night
ride the night
be the night

Therefore embrace
the fear of death
the inevitability of death
the joy of death

And you will finally
rise victorious
wise, fearless
unbreakable glorious

That is your task
to forge ahead relentlessly
to travel the full round
to become your eternal destiny

                                                                                                                    SL  20/12/2020

Sunday, May 30, 2021

MENNEEN AJAN KUNNIAKSI


Minne hävinnyt aika
Ennen elämän kohde
Haihtui mahtavin taika
Pimeni kirkkain hohde





Solut irronneet
Huumaavat polut
Harsoiset, hukkuneet
Jäljellä korkattu olut


Varjo eilisen edessä
Kuin vedessä peili
Sen edesmennessä
Hienoimman muiston

                         viimeisen


Mihin mennyt menee?
Pään väliin vai taivaalle
Järjen jättömaalle kait sen
Päästän ja veneestä kusen
                                
                                pieraisten




Saturday, April 24, 2021

HEKTIIKKA ON TAITOLAJI


Nyt emme puhu heksismistä eli eräänlaisista noituusjutuista, vaan hektiikasta eli kiireisyydestä. Infoähky, anyone? You bet my ass. Mutta katsokaa, I will give you information overload compounded, joskin tolerated.

Eilen, kun olin konttorilta tultuani vähän ennen klo 21 hädin tuskin ehtinyt hetken mielenjohteesta suorittaa osuuteni Suomen about 10000 vähittäismyyntioluttyypin kotiinostosta, kämpille päästyä asettelin etäjärjestelmät viikonlopun valmiustilaan ja aloitin rentoutumisen.

Rentouduttuani parin kolpakon verran, valaistuin, kuten yleensäkin.

Ymmärsin, että minun oli pitänyt rentoutua viikonlopun ratoksi, ja olikin suht chilliä. Sitten huomasin, kuinka olin sotannut, vaikka osaankin jo seistä ja kävellä.  Rauhoittumisen sijaan olin tykittänyt arkitajunnassa oppimieni rutiinien mukaisesti tiedostamatta, dopamiiniratoja ylöspäin kiihdyttäessä - joka sortin virikkeet kämpän jokaiseen nurkkaan.

Äkkäsin, että mitä helvethiä täshä olha poka tekhemäsä.


Mulla oli seuraamani musaskenen tubevideot pitkästä aikaa töllössä pyörimässä. Sotadokkareiden katsominen oli tavoitteena iltapäivästä lähtien. Sit mulla oli työjutut edessä koneella. Paritus oli kesken luurissa, applikaatiot toisessa, voc-mittari kolmannessa, ja jäikö se neljäs vielä linjoille autoon.

Patjalla oli kirjan ekat sivut juuri luettuna, hetkeksi keskeytetty, muut tsekattavat kirjat tyrkättynä alahyllylle luettavaksi heti kun kerkeää. Ja oli työpöydällä auki pari exceliä, näytönohjaimia koneisiin tuunattavana, ja soittovehkeet päällä koska vuosikausia on olleet uudet teokset aivan huulilla kunhan vain nyt pari tuntia ehtisi allokoida.

Hävettää mainitakaan, että keittiössä oli tietysti krooniset tiskit hollilla ja pino puolitäysiä pahvilaatikoita taiteltavina nimenomaan täksi viikonlopuksi keräykseen.

Bonuksena oli köökissä myös ruudut täynnä reaaliaikaista finanssidataa, jonka perusteella voi tarvittaessa minä hetkenä hyvänsä vartissa tehdä oman ja jälkipolvien elämänsuunnan muuttavia taloudellisia päätöksiä.

Multitasking eli fokuksesta toiseen hyppiminen on pienessä hutikassa hauskaa! Parhaassa tai pahimmassa tapauksessa se vie huikeisiin sankaritekoihin tai eeppisin munauksiin. Pitkäaikaisesti harjoitettuna päivittäin se kuitenkin johtaa huomiokyvyn tapamaiseen pirstaloitumiseen. Ikävä seuraus moisesta on keskittymiskyvyn romuttuminen.

Kun kapasiteettia tuntuu olevan vedättää maanista huomion jakoa rajatta niin pitkälle kuin haluaa, ilman että mikään näyttää epänormaalilta, sitä harjoitetaan surutta ja pikkuhiljaa lisätään.

Tällainen trendi on monen meidän ongelma tällä hetkellä. Latteus suoraan hevosen suusta sanoo, että netti siinä on ratkaisevassa roolissa. Mitä nuorempi on seitissä rimpuileva henkilö, sen pahempi yleensä ongelma. Sitä on vaikea huomata, sillä maailman menossa hektisesti surffaten sairaudentunto usein puuttuu.

Vaikka haluaisimme, tämä julkisena salaisuutena lilluva problematiikka ei johdu henkilökohtaisista mielenhäiriöistä. Se johtuu ajan hengestä.

Minulla ei kuitenkaan ole pienintäkään aikomusta säilyttää tahi eskaloida tätä asiantilaa omalla kohdallani paljonkaan pidemmälle.

Aion nimittäin yksitellen lopettaa infoöverien päivittäiskäytön ja muita riippuvaisuutta tai mielenpinttymiä muistuttavia toimintoja hyvin pian. Suurten urheilijoiden tavoin meinaan ns. lopettaa huipulla. Hektiikan lopettaminen huipulla on vaativaa hommaa, sillä se vaatii juuri niitä ominaisuuksia jotka hektiikan eli hektisismin harjoittamisen lieveilmiöt ovat henkilöltä syöneet.

Jotkut ovat lopettaneet hektisismin hyvissä ajoin, heti huomattuaan sen ruman puolen, esim. poistumalla kokonaan facebookista jo toissa vuosikymmenen puolella. Tuollaista päättäväisyyttä ihailen, sillä sen tulokset ovat mittaamattomasti paremmat kuin vastakkainen vaihtoehto: Vetäminen liian pitkälle, hektiikan täydellinen voitto ja henkinen turmio. Nämä riskit tiedostaen itse kuitenkin pelaan tapani mukaan pitkää peliä ja pyrin lopettamaan mahdollisimman huipulla. Vaikka tässä nimenomaan puhutaan tapojen rikkomisesta, väitän että ihminen on pitkälti viimeistään rekursiivisten ylätasojensa meta-tapojen orja. Niiden haastaminen olisi liikaa.

Lopetan hektiikan, kuten lopetin aikoinaan tupakoinnin, tekemällä yksinkertaisen päätöksen. Siis päätöksen siinä merkityksessä, että siinä päättyy jokin asia.

Jonkun asian lopettaminenhan on oikeastaan tavanomaisen, mielessä tehtävän päätöksen vastakohta. Lopetuspäätös on asian suomenkielinen termi, mutta se ei ole kovin hyvä. Jos puhutaan perinteisestä päätöksestä, annetaan lopetettavaksi aiotulle asialle energiaa ja helposti luisutaan harhaan. Kaiken lisäksi päätös on eri asia kuin teko - tai lopettamisen tapauksessa siis tekemättä oleminen. Päätökseen jää falskin porsaan mentävä reikä. Sen takia kannattaa mielummin puhua suoraan lopettamisesta ilman päätöksiä. Ei absolutismia, ei monimutkaisia rituaaleja ja suunnitelmia, ei lopullisuutta, himoja eikä ongelmia. Just don't it.

Suosittelen samaa kaikille ystävilleni, jotka saattavat huomata joutuneensa seittiin.

Kaikille juttujen lopettaminen ei ole yhtä helppoa, kuin se olisi ollut minulle ennen kuin kerroin siitä.

Muinainen viisaus kas kun on, että paljastetut suunnitelmat tuppaavat epäonnistumaan. Näin usein käy, koska saavuttamisen tyydytys tavoittaa psyyken ja laimentaa tavoitteen suurelta osin silloin kun tieto asiasta leviää sosiaalisesti, oli se sitten ennen tai jälkeen saavutuksen.

Tämä historiallisesti todennettu aspekti aiheuttaa, että helpohkot suunnitelmat muuttuvat esipaljastuksen seurauksena melko haastaviksi toteuttaa.

Ei mitään! Banaaleihin, rahvaanomaisiin tavoitteisiin ei meinaakaan kyetä fokusoimaan. Ulostulon tarkoitus voi olla skaalata näkymättömillä mekanismeilla tavoitteet sopivan tiukiksi, jotta mielen tarkentaminen niihin laserin lailla jo sinänsä saavuttaa valon nopeudella itse tavoitteen. Tavoitteen ollessa kirkas, tiivis ja memeettisesti (ei välttämättä sanallisesti) oikein strukturoitu, tavoitteen täydellinen ymmärtäminen on sama asia kuin sen saavuttaminen. Ainakin tämän tyyppisissä negaatioaspiraatioissa jotka kiteytyvät ilmaisuun "Just don't it".

Tilannekohtaisesta vaikeudesta riippumatta infoaddiktio kannattaa todellakin lopettaa, sillä se tappaa tai tuhoaa johdonmukaisen pitkäjänteisen toimintakyvyn noin puolet nopeammin kuin muut yleiset riippuvaisuudet (tätä ns. Lötjösen lakia ei ole vertaisarvioitu, joten se on poikkeuksellisen aito ja turmeltumaton).

Tuesday, March 23, 2021

MINÄ OLEN NUDISTI

 

Kevät tulee! Se on mukavaa aikaa paitsi kurpille, hyypille ja taviksille, etenkin meille nudisteille.

 

Kevät on myös elämän kevät, jolloin luonto aukeaa unestaan ja kaunokukkaiset niitut jo pian kutsuvat hyppelehtimään ilman tukahduttavia riepuja. Omalla metsätilalla saa kirmata vapaasti pukeutuneena mielensä mukaiseen nahka-asuun, tarvitsematta välittää normeista tai ynseistä katseista.

Nakuilu on oikeastaan meidän perheessämme traditio. Muistan, kun pienenä istuttiin iskän kanssa saunan terassilla pelkissä kylpytakeissa, ilman mitään riepuja päällä. Ristiäisiin ja hautajaisiin osallistui aina puoli sukua ilman vaippoja. Julkisella rannallakin tai metsälammella pystyi entisaikoina käymään uimassa ilman haittaavia ja hiertäviä tekstiilejä. Sittemmin nämä vanhat tavat ovat muuttuneet sopimattomiksi, ja vedenkestäviä riepuja käytetään sisällä ja ulkona, kaikkialla paitsi nukkuessa ei yleensä.

Muutoksen voi nähdä alkaneen pari kymmentä tuhatta vuotta - vai oliko se tuntia - sitten. Heimojen valtaapitävät tahot tarvitsivat keinoja rajoittaa kansan vapaamielisyyttä, luovuutta ja hyvinvointia, jotka olivat ihmisen syntyajoista lähtien ilmenneet normina kulkea verhoamattomana ympäriinsä. Vartalon pukeminen eri tavoin oli lähinnä erikois- ja juhlatilanteita varten.

Luonnollisen kuuloinen tekosyy pitkään suunniteltuun kansan alistushankkeeseen vartalon verhoamisella saatiin tieteestä. Noitatohtorit värvättiin lausumaan, että nyt on todettu erilaisten tautien ja vaivojen leviävän päätä pahkaa näkymättömien pieneliöiden välityksellä, jos limakalvoja pidetään paljaana. Tämä uusi tieto, joka nerokkaasti brändättiin suvaitsevaisuudeksi ja muista välittämiseksi, saatiin valtaverkostojen kautta tehokkaasti maailmanlaajuisesti levitetyksi ja otettua käyttöön. Riepujen käytön piti olla väliaikaista, vain siksi aikaa kunnes vasta havaituista pieneliöistä päästäisiin eroon. Päättelin itse jo tuolloin, ettei näin ole, vaan muutos tulee olemaan pysyvä ja sen vaikutukset peruuttamattomia.

Olen historian saatossa elänyt ja vieraillut lukuisia eri kertoja erilaisissa paikoissa, enemmän tai vähemmän vapaasti pukeutuneena. Olen matkustanut ympäri maailmaa ja nähnyt hyvin erilaisia pukeutumistyylejä ja -tasoja. Kulttuurinen variaatio vartalon verhoilun suhteen olikin suurta vuosituhansien - vai oliko se kuukausien - aikana, jolloin riepuihin pukeutumisen standardi eteni ympäri maapalloa. Lopulta kaikki sivistyneet yhteiskunnat konvergoituivat samanlaiseen normatiiviin. Rievuista ja niiden tyylittelystä tuli osa ihmisten identiteettiä ja muotia.

Tänä päivänä, ennen niin normaalista elämästä nudistina oli tullut enää barbaarinen reliikki, jota eivät enää juuri muut harrasta kuin seuraavat ryhmät:

- tietämättömät alkuasukkaat
- uskonnolliset lahkot
- perverssit
- muulla tavoin mielisairaat henkilöt

En täysin identifioi itseäni mihinkään näistä, joskin minusta varmaankin löytyy vivahteita jokaisesta. Niiden yhteisvaikutus ilmeisesti on tukenut omaa vakaumuksellista nudismiani näinä edelleen kiristyvinä aikoina.

Sinä lyhyenä aikana, kun yhteiskunnallinen muutos oli käynnissä ja nudismi ei ollut täysin unohdettu elämäntapa, todistin kyllä monia mielenkiintoisia tilanteita. Autolla pystyi ajamaan nakuna melko pitkään - ja pystyy vieläkin, ellei välitä muiden tienkäyttäjien sormenosoittelusta, naureskelusta ja jopa hyökkäävästä käytöksestä. Ratsiaan ei kannata joutua, seuraukset nimittäin riippuvat täysin konstaapelin mielivallasta ja kuukupin asennosta.

Transitioaikana panin useasti merkille, kuinka kauppojen kassaneidit suorastaan mielistelivät minua, kun pääsin vuoroon ilman ruuminonteloita ja karvoitusta peittävää riepua. Siinä oli pitkään jotain miehistä - saattoi olla, etteivät myyjäraukat olleet päiväkausiin nähneet miehisiä kehonulokkeita ja kuulleet verhoamattoman ilmavirran synnyttämien kehollisten sulosointujen puhdasta diskanttia. Miesmyyjille tämä vaikutti aiheuttavan jonkunlaista stressiä. Eikä suotta, he varmaan kokivat minun saamani kilpailuedun kohtuuttomaksi, kun eivät itse voineet samalla lailla rikkoa normeja. Jos olisivat edes uskaltaneet. Yhden kerran näin nurkan takaa Motonetin kalastustarvikeosaston naismyyjän ilman riepua, mutta sekin tapahtui vain hänen haaveissaan.

Nykyään kun haen nakuna tilojen suoramyynnistä eläinten lihaa, kananmunia ja remoulade-salaattia, tilanomistajat eivät ole millänsäkään. He tietävät, että olen nudisti, ja maaseudulla on yleisestikin äärioikeistolainen ystävällisempi asennoituminen ihmisiä kohtaan. Jokainen saa olla millainen on, eivätkä ihmiset puutu toistensa tekemisiin. Rievuttomuus tosin on niin epänormaalia, että se ensin herättää huvitusta lähes kaikissa.

Kaupungeissa en oikeastaan enää asioi kuin pakottavista syistä. Joskus on pakko hoitaa virallisia asioita, joita on mahdotonta järjestää ilman riepua. Useimpiin julkisiin rakennuksiin ei edes pääse sisään nakuna, eikä kaupungillakaan kauaa kekkuloida ennen kuin joku orjuutettu vaippisparka vasikoi poliisille. Se on tehty helpoksi Linko-hälyytystä puhelimesta painamalla. Pahimmat mulkerot ovat oikein erikoistuneet bongaamaan rievuttomia tyyppejä, sillä perustuloon saa tuntipalkan verran lisäkrediittejä jokaisesta aiheellisesta hälyytyksestä.

Putkareissuilta ei siis ole vältytty. Siellä menee aina yön yli, joten pitkin hampain nykyään vanhemmiten laitan rievun pakon edessä. Kerran olin kiinniotettuna 3 vuorokautta, kun sooloilin Itiksessä nakkena. Olin muroja ostamassa kaikessa rauhassa, kun joku uusmedian indoktrinoima riepuraukka alkoi kusta niihin. Tilanne eskaloitui ja minua tietenkin nudistina syytettiin kaikesta mahdollisesta. Juoksin raivostuneita vartijoita pakoon ensin Taco Bellin keittiöön, josta yritin hetken kokin hatusta taitella itselleni riepua. Aika loppui heti, joten äkkiä etenin Halosen takahuoneen vessaan ja lukko kiinni. Hätiin kutsuttu Nyrkki-ryhmä tiirikoi minut sieltä, eivätkä he piruuttaan hyväksyneet tsekkoslovakialaista rokotuspassiani ennen kiinnottoajan päättymistä.

Maailma on siis muuttunut lopullisesti. Terveyden kanssa modernin yhteiskunnan pukeutumistavoilla ei ole ikinä ollutkaan mitään tekemistä. Kiertelemättä todettakoon, vaikkei sitä monikaan usko, että kyse on valtatahojen järjestämästä alistamisesta ja henkisestä orjuuttamisesta. Miksikö he tekevät sitä? Todistaakseen, että he pystyvät siihen, samalla pönkittäen omaa asemaansa. Kaikista hämmentävin juttu tässä on, että kansa nielee jo aikakaudet kuolleena olleen Hyvä Valtio -sapluunan. Vapauden totaalinen riisto on heidän mielestään aivan ok, ja mahtavaa kehitystä, niin kauan kuin sitä kutsutaan suvaitsevaiseksi muista välittämiseksi.

Toivottavasti suvaitsevaisuus ei leviä enää paljoa ja meidät marginaaliryhmät jätetään omaan rauhaamme. Emme kuitenkaan halua kenellekään pahaa, olemme vaan vähän kahjoja. Vähän kuin jotkut fiftarit, melko harmittomia niin kauan kun sikiämme omissa porukoissamme, emmekä aiheuta eksistentiaalista uhkaa modernin yhteiskunnan valtarakenteille.

On kevät 2023 ja minä olen kasvomaskinudisti.