
Sukulaiskissa Väinön raportoitiin akrobatisoineen itsensä hyllylle. Pähkäiltiin joukolla, millaisin arveluttavin keinoin häntäveikko on moiseen pystynyt. Siitä tuli mieleeni kokemus;
Armeijakaveri kauhisteli, että sissikompaniassa täytyy "kiivetä perseellä puuhun". Minua jäi vaivaamaan, miten se oikein tehdään, mutta olisi ollut nössöä siinä tilanteessa kysyä sellaista. Päätin antaa asian hautua yön yli. Ja katso - seuraavana päivänä valkeni! Se tarkoitti "perse eellä". Sellainen sentään on hikisesti ymmärrettävää ja oletettavasi piirun verran helpompaa kuin itse intergluteaalivaolla puuhun kiipeäminen (muttei paljon)!
Sittemmin kuultuani kyseessä olevan yleisehkön suomalaisen sanonnan tuo juttu tuli mieleeni useita kertoja vuosikymmenten aikana. Kuitenkin vasta nyt, Väinö-kissan ansiosta, jouduin miettimään sanonnan ja tuon tilanteen syvempää merkityssisältöä. Tuleeko se ehkä siitä, että ajoneuvo ajautuu puuta päin perä edellä kuljettajan menetettyä hallinnan? Tällöin olisi kyse mokasta tai munauksesta. Vai voiko perse edellä puuhun mennä tahallaan?
Nukuttuani yön yli asian kanssa uudemman kerran tällein lähes 35 vuotta myöhemmin se ei vieläkään selvinnyt. Päin vastoin, armeijakaverin melko vakavissaan tehdyn toteaman todellinen tarkoitus alkoi saada mysteerinomaista hehkua! Vitsailiko hän sissikompanjan kustannuksella ja viilasi minua samalla kunnolla linssiin? Vai oliko hänetkin johdettu harhaan laskuvarjojääkärien koulutussisällöstä? Mielikuva kahden tyhmän tykkimiehen pohdinnoista ankeanharmaan autovarikon nakkisuojassa oli melkoisen negatiivista nostalgiaa ja kalteva taso kohti henkisen alennustilan syventymistä, joten päätin viheltää pelin poikki kysymällä asiaa TEKOÄLYLTÄ.
Eli epälogiikkaa pukkaa. Loogista sinänsä - jos se ei kerran tarkoita auton sivuluisua niin harva vahingossa kiipeää puuhun takapuoli edellä, saatikka pelkkää takapuoltaan käyttäen. Moinen temppu on tehtävä yhtä tahallaan kuin Väiski sen teki.
...Mistä voitaisiinkin vetää suora paraabeli Suomen geopoliittiseen tilanteeseen, kun drooninpaskaa alkaa putoilla ties kenen takapihalle. Minkä takia ja keiden puuperseilyn ansiosta. Mutta ei tällä kertaa vedetä. Vedetään mielummin hyvin ja vedetään Finlandiaa. Vain siten saatamme päästä perseellä jopa kuuhun.
