KOAANI SEIREENIPYÖRTEELLE

Mahoney Matalaisen laiho
Pikku Sammalisen piippu

Mato Mahlaisen kaiho
Raikku Rimpeläisen kiikku

Timbre Tahvanaisen vatupassi
Kuningas Kärppäläisen sorvi

Hombre Hannikaisen kivikassi
ja Matikaisen Mummon torvi

Absurdi on hasardi jos
Vallaton alus kuositonkos
Nostaa meidät ylevyyteen
Alavuuden seidat ostaa

JATKOT ELÄMÄN SUOLISTA

Universio heitti harmittoman, retrokausaalisen puujalkavitsin.

Pieniä hankintoja maakuntamarketin kassalle kiikuttaessa, joku niissä piireissä harvinanen ulkkis meinasi törmätä allekirjoittaneeseen päistikkaa hyllyristeyksessä.  Selvästi kiireinen mies katsoi tiukasti silmiin, kuin haluten tahallaan keskeyttää meditatiivisen shoppailuhetkeni loppuhuipentuman. No niin se halusikin.

Työläältä vaikuttavan mentaalirupeaman kuluttua tyyppi sai ulostettua sanan suustaan, ja se sana oli jotakuinkin: SÅL.

Keskustelumme eteni seuraavasti:

- Sål. Sål, sål?

- Säl?

- Sål. Säl, sol, sol. Sål.

- Sol. Ok, sol.

- SÅL! что это на финском соль !!!

Kaveri näytteli sormillaan eri kokoisia mittoja n. senttimetrin ja kolmen välillä. - Sål, sål, såll.

Mmm, sol. Hän selvästi tarkoittaa jotain pienhankintaa. Minä tästä laittelen näitä omia hihnalle.

Paikalle osui keski-ikäisyyden vaivaava naismyyjä, jota hankala asiakas siirtyi piinaamaan, nyt jo puhelintaan kuumeisesti räpeltäen.

- Sål. Så-ol. Så-å-å-å-å-ål, Sålålålållol. SÅLLLL.

Myyjä katsoi äimän käkenä vuoroin minua, vuoroin ulkkista, vaivoin hymyillen. Hyvin pian hänen otsalleen alkoi kertyä valtavia hikikarpaloita, kasvot punehtuivat asteittain, ja lähilinssin reuna alkoi vienosti huurtua.

- Sål. Sål. Sål. Sål. с-о-ль. SÖSSÖSSÖSSÖSSÖSSÅL!

Ulkkis ropelsi puhelintaan kuin riivattu, ja myyjällä näytti olevan tukalammat olot kuin eskimolla helpot housussa Bangkokin helteessä. Hymy oli hyytynyt eikä hän ollut vielä sanonut yhtään mitään. Minä olin kelannut päässäni sata kertaa sata läpi ruskettavat aurinkovoiteet, oluet ja saippuat, mutta mikään ei natsannut yllämme kieppuvaan memeettiseen palapeliin. Olin kuitenkin saanut kaikki ostokseni hihnalle, ja totesin heille myötätuntoisena: Sol.

Tunnelma oli kiristynyt äärimmilleen. Sekä myyjä että ulkkis tuijottivat minua tavalla, joka ei vaikuttanut ystävälliseltä. Tämä oli nyt pakko ratkaista.

Otin aikalisän - suljin silmäni puolentoista sekunnin ajaksi. Tyhjensin mieleni, ja kytkin taivaan ja maan välisen monadilinjan suprajohtavaan tilaan kuten kunnon ihmisen tällaisessa tilanteessa kuuluu tehdä. Ja katso, sieltä se tuli kuin jumalansynnyttäjän ilmestys salaminkirkkaalta taivaalta:

- S U O L A !

Koko kauppa raikasi kun tämä pelastuksen sana manifestoitui huuliltani. Valkeus tuli räjähtämättä, miljoonaan volttiin kasvanut jännite purkaantui hallitusti kotiinsa, olemattomaan. Hetken olimme yhtä - ulkkis, minä ja myyjä, siunatussa helpotuksen tilassa kuten eskimo Bangkokin street food torakka-annoksen jälkeen linkutettuaan majoitusliikkeen mukavuuslaitokseen housut semikuivina.

Myyjä ja ulkkis lähtivät rentoina ja onnellisina kuin vastanaineet suolahyllylle, ja sievä kassaneito pakkasi tuotteeni muovipussiin. Ei haittaa minua lainkaan, että jäi ikuisesti epäselväksi olinko saanut ylleni gurumaisen sädekehän, vai tehtiinkö lisätyösuorite turvallisuusprotokollan sanelemana.

Mikä tässä tarinassa oli sitä Universion puujalkaa? No se, että juuri eilen mietin huolella ja jopa tilitin julkisesti, miten kaikenlaiset pienhankinnat ovat, mitäpä muuta kuin - elämän suola. Ilmiselvästi!

RATS' FARTS EPISODE XXX: THE SHIT OF CLOWNS

Tämänkertainen korkeakulttuuripläjäyksemme ei paljon esittelyjä kaipaa. Vähän kuitenkin.

 

Legendaarisen saagan uusin jakso jatkaa siitä, mihin neljänneksi uusin jäi. Senaattori Sithin iskettyä Pälpättimeen hänestä tuli Imperiumin päällikkö. Tässä mukavassa asemassa, joko tahallaan tai vahingossa, hän tuli päästäneeksi valloilleen jotain hirvittävän noloa: aivan pimeän biouhan. Kukaan, edes Juha Mieto, ei ole aktiivivuosinaan nähnyt niin mykkää hiihtäjää. Pälpätin oli saattanut joutua itäistä kierteishaaraa kontrolloivan Pizza The Hutin manipuloimaksi, mutta propaganda kävi kuumana eikä totuutta tiennyt juuri kenkään. Seurauksena asetettua galaksinlaajuista kardaania Kuningatar Amygdala ja koko vapinaliitto joutuivat pakenemaan Alde-paran kuuhun Hotshotshiin.

Napue Ginin tähtijärjestelmässä Keisari Pälpättimen lakeijat asettivat ohjeistuksen mukaisesti uusia sanktioita ja rajoituksia. Marski Marionetti jallituksineen eteni suoraan edesmenneen kansleri Kalevi Souzan jalanjälkiä. Erityisesti palkkionmetsästäjät piti saada vakavasti ylivelkaantumaan. Pelkkä konkurssi ei riittänyt vapina-aatteen kitkemiseen hallintoalamaisista, vapinalliset piti kukistaa lopullisesti ja teljetä Carillon läskistöön. Vanhan tasavallan pääarkkitehdin, Pimeä Loordi Iippo Vineton muinainen juoni väestön orjuuttamiseksi, Coiviston konklaavi, oli otettu jälleen käyttöön: Palkkionmetsästäjille maksettaisiin krediittejä valtion kassasta etukäteen, vastikkeetta. Sitten kun nämä krediitit oltaisiin tuhlattu, Neuvosto perisikin ne takaisin - henkilökohtaisesti - korkojen ja sukkanauhojen kera. Näin orjuutettuna ja kaasuplaneetalle vangittuna palkkionmetsästys loppuisi ja vapina kukistuisi ilman kardaanin haistelua tai merkittävää ilmarintaa.

Vallan keskiössä operoi Prinsessa, neiti Oregano-Leija. Kreivi Deekun kulisseissa päsmäröimänä Leija joutui tekemään ratkaisuja, joissa ei ollut päätä eikä häntää. Vienti ja kaikki keinoelintoiminta oli kuihtunut nollaan, puoliksi koska Isäntämaan Keisari Pälpättimen käskystä oltiin aiemmin asetettu kauppasaarto tasavallan tärkeimmälle kauppakumppanille, Mosedelweissin protektioraatille. WC-paperin kotimarkkinat olikin lähestulkoon ainoa kannattava liiketoimintamalli enää. Mutta WC-paperin vienti Mosedelweissiin oli kielletty. Tästä johtuen Viimeisen Trollin, Gremlinin valtiaan Vladimir Putinin, toiminta galaksin eri provinssien ja varpusparvien vapauttamiseksi kävi kardaanin sulkutilan kiristyttyä yhä tukalammaksi.

Juuston harmaat markkinat sen sijaan kukoistivat Moseisleyn alueella. Mersenääri ja juustotrokari Feta Bob liikennöi rahtialuksilla ja oli omin käsin nähnyt, että Moseysleyssä käytetään juustoa kaikkeen. Siis aivan kaikkeen, ei pelkästään ruokaan. Edes mielikuvitus ei ollut rajana. Tämä johti luonnollisiin hajuhaittoihin, mikä oli siivittänyt Feta Bobin kasvonsuojainbisnekseen. Neuvosto päättikin tilata Feta Bobilta rahtialuksellisen hyväksi todettuja, sarvellisia punaisia kasvosuojaimia (kts. kuva) varmistamaan toimintakykynsä arveluttavissa olosuhteissa.

Tilaus saapui nopeasti, mutta suojaimet olivat väärän tyyppisiä - ne oli valmistettu juustosta. Kreivi Deeku oli unohtanut varmistaa, että suojaimet sopivat hominien eli kädellisten käyttöön. Muuhun käyttöön ne kyllä sopivat. Niitä pystyi toimittamaan mm. tasavallasta poliittista turvapaikkaa hakeville selkärangattomille intiimisuojiksi. Mutta Neuvostossa oltin nyt neuvottomassa tilanteessa, sillä oli viitteitä, että Pälpättimen päästämä biouhka oli jäänyt senaatin ylle leijumaan (kts. kuva). Koska oli näin paljon epätietoisuutta, Oregano-Leijaa ei missään tapauksessa saanut päästää suhnuroimaan vapaasti. Jos kardaania nyt löysättäisiin, koko Alde-paran tähdistön saattaisi täyttää kosminen sumu.

Vahvistiko Oregano-Leija pimeää uhkaa, vai neutraloi sitä, oli kaikille epäselvää. Hänellä nimittäin huhuttiin perinnöllisesti olevan suolistossa korkea pitoisuus klorofylliä. Likiaikaisista skriptuureista paljastui, että sitä hetkittäin kertyy Herbs de Provencea syötyä kenelle tahansa galaksin asukkaista. Suuria määriä kuitenkin tiedettiin olevan vain arkkitrolli Vladimir Putinilla ja tämän klaanilaisilla. Klorofyllin tuomien mystisten voimien avulla trollien verilinjalaiset pystyivät mm. tekemään judoukemin ilman uimahousuja ja ratsastamaan sorsalla tähtienvälisesti.

Saavuttaako biouhka vapinaliittolaiset? Heidän on valmistauduttava ankaraan haisteluun. Vaikka tässä maalattu kuva on aivan kaamea (ei tulevaisuuden kuva, vaan ylläoleva kuva), selviämme kyllä tästä yhdessä. Galaksin ohjat ovat terveissä käsissä...

YLIMINÄN VIISAUKSIA OSA III
OHJEITA MAAILMANLOPUN LYKKÄÄMISEEN
A. NÖYRRY ALHOLLE

Masennus, morkkis, angsti. Maailmantuska ja eksistentiaalinen kriisi. Melankolisena kansana, joka pimeydessä vaeltaa puolet vuodesta, me omakohtaisesti tunnemme nämä kaikki ja tusinan muuta vivahdetta sielun pysäyttävästä kokemuksesta vierailla eri etäisyyksillä absoluuttisen tyhjyyden partaalta.

Tietoisuuden synkkyyksiä on lukemattomia eri tasoja, muotoja ja kestoja, eikä tunneskaalojen mustavalkoistus palvele montaakaan tarkoitusta. Sen tilan määrittelyssä, jota nyt käsittelemme, monimuotoisuuden typistäminen kuitenkin on toimiva väline. Tilan nimittäin tunnistaa kysymyksestä, jota emme voi sinne jouduttuamme välttää edes kerta kerran jälkeen siihen vastauksen saatuamme: "Noustaanko täältä enää?"

Voimme selkeyden vuoksi kutsua kaikkia näitä tiloja yhteisnimityksellä Alho.

Vain omasta puolestani voin kertoa Alho-kokemuksilleni olevan tyypillistä, että niiden shokkivaikutus koko koetun aikalinjan värähtelytaajuuteen on hämmästyttävän voimakas. Syvään Alhoon luisuessa dissipoituva suuri energiamäärä vaikuttaa suoraan sekä eletyn menneisyyden tapahtumiin, että nykyisiin ja tulevaisuuden tapahtumiin näennäisen itsen ulkopuolella. (Face it, Alhossa etenkin sisäisen maailman loppu on todella näköpiirissä ja tarkasteltavissa, siinä missä se normitajunnantilassa ei tätä realistisesti ole). Kirjaimellisesti tämä tarkoittaa myös ulkoisen maailman tapahtumien nopeaa etenemistä äärimmäisen vakavaan suuntaan synkronissa sisäisen tilan kanssa.

Joskin jo vasta sata vuotta sitten kvanttimekaniikan löydöksiin perustuvien päätelmien myötä luonnolliseksi todettu ilmiö, tämä on ensimmäisillä kokemuskerroilla sanoinkuvaamattoman hämmentävää, uskomatonta ja karmeaa. Mutta hei kaikkeen, jopa maailmalopun uhkaan, tottuu! Kokemusperäinen tieto päinvastoin toimivasta synkronista positiiviseen suuntaan on korvaamaton työkalu helvetin malmeja louhiessa... sen muistaminen että maailma toipuu radalleen ja entistä edemmäs samalla kun itse nousee koettelemuksen jälkeen lähtötasoa ylemmäs ja aiempaa tomerammaksi.

Vierailuun Alhossa ajaudutaan usein ulkopuolelta aiheutuneen fysikaalisen häiriön (esim. sairaus, onnettomuus, uupumus, krapula) takia. Yhtä helposti se tapahtuu psyykkisenä reaktiona normaaleihin ihmiselämään kuuluviin tapahtumiin, tai ilman yksittäistä nähtävää syytä. Pitkäaikainen psyykkinen kuormitus saattaa romahduttaa syviinkin vesiin hetkeksi jos toiseksi, osana elimistön itsesääntelymekanismin laukaisemaa pakotettua toipumisjaksoa mikäli tietoinen johto ei kuormituksen kevennystä ole vapaaehtoisesti pystynyt järjestämään.

Yhtä kaikki, riippumatta Alhon syntysyistä ja siitä tarvitaanko tilanteessa mahdollisesti muita apu- tai hoitokeinoja, olen todennut seuraavat asiainkohdat / toimenpiteet hyödyllisiksi ymmärtää ja tilaisuuden tullen käyttää Alhosta nousun helpottamiseksi ja kokemuksen hyötyjen integroimiseksi osaksi viisauttaan. Niin, jos ei muuta niin seuraavaa visiittiä varten!

A.) NÖYRRY ALHOLLE (ILMAN LUOVUTTAMISTA)
B.) KATSO JUURIASI, MISTÄ OLET TULLUT
C.) TARKASTELE LUONTOA, LÖYDÄT MERKITYKSIÄ
D.) ANNA MUSIIKIN PARSIA SISÄISIÄ TARINOITA

Silloin kun seisomme - tai olemme polvillamme tai jopa makaamme - syvyyden reunalla, tai jopa sen sisällä. Silloin kun ilo on poissa, kun ainoa mitä saatamme aistia, jos sitäkään, on paha haju (!?) Kun epätoivon leka moukaroi tajuntaamme kierros kierrokselta flänään kuten maan mato vetäytyy viimeisenä tekonaan sitä ongenkoukkuun pakotettaessa. Silloin ehkä kaikki toivomme, halumme ja koko universumin tulevaisuus tuntuu surkastuneen mitättömäksi kippuraksi itsensä sisään.

Kannattaako surkastunutta universumia pyrkiä väen väkisin vetämään takaisin kasaan? Ei kannata. Varsinkaan siinä kunnossa. Tilanne on mikä on, nyt ollaan tässä mielenmaisemassa. Energian vähiä hippuja vievän vastustamisen sijaan ollaan siinä sitten kunnolla. Hyväksy alho, masennus ja se painostavin osa epätoivosta. Syleile perkelettä, joka alhaalla melkein edessäsi ilkkuu. Nöyrry, paina pääsi ja anna sen räkiä päällesi ikiaikojen sumeiden arkkityyppien visvaa ja kuonaa. Önise onnettomasti, mölise käsittämättömillä kielillä ja huuda pirusi nimeä jos huudattaa.

Pahan olon syleily on kuitenkin eri asia kuin luovuttaminen. Älä lähde mukaan vihtahousun juoniin, joilla sinua houkutellaan fantasioimaan kaikkien asioiden pahentumista entisestään. Älä ajattele luovuttamista. Luovuttamisen mahdollisuuden yhdistäminen heikon tilanteen kestämiseen ja siitä pois pääsemiseen on oman mielesi pelejä. Luovuttaminen, eli täydellisen vallan antaminen epätoivolle, on täysin tarpeetonta. Jos tilanne olisikin ylitsepääsemätön, sinulle kyllä se tehdään muutenkin selväksi. Hölmöä ennen aikojaan on vapaaehtoisesti antaa periksi. Voi olla haitallista jos periksi antamista syvyyden reunalla kerta kerran jälkeen toistaa. Treenillä on heijasteensa kun Alisesta taas on noustu. Sitä paitsi, vaikkei tämä ole enää yhtään hauskaa niin kannattaa muistaa: Siinä harvinaisessa Alhossa jossa oikeasti on kyse elämästä ja kuolemasta, periksi antava oikeasti putoaa lopullisesti syvyyteen, kun luovuttamaton reunalla aikansa roikuttuaan nousee tai nostetaan.

Sitä vettä on soudettava joka kanootin alla on. Silloin virta vie, ja vedet lopulta tulevat vaihtumaan. Tämän tehtävän haastavuus riippuu selvästi Alhon luonteesta. Etenkin jos kyseessä on enemmänkin "pelkkä" neurokemiallinen häiriötila, etkä helpolla löydä mokia, virheitä tai tilanteita joiden ansiosta todelliseen tyrmäävään katumukseen olisi kenties aihetta, ajoittaisten vetojen antaminen virran tueksi on suhteellisen siedettävää. Ylimalkaisten vetojen puristaminen ei nimettävästi Alhon karvautta kevennä, mutta se tasoittaa kanootin painopistettä, pitää oikean suunnan ja vähentää mahdollisesti turhien lisätraumojen synnyttämiseen suuntautuvia ajatuspyörteitä.

Jos Alhon syynä, tai siinä ohessa sen sijaan on aitoja tehtyjä virheitä tai kaduttavia valintoja, luonnollisesti Alhon intensiteetti on väkevämpi ja sen selkäranka haastavampi taittaa. Tällöin voi olla mahdotonta antaa mitään apua kanootin kululle turbulenssissa, kun voimat tuntuvat menevät hengissä pysymiseen. Silloin on entistä tärkeämpää muistaa syleillä tuskaa ja tehtyjä valintoja. Sinä olet ne tehnyt parhaasi mukaan siinä tilanteessa ja sen tiedon mukaan joka oli käytettävissä. Seuraukset ovat nämä. Valintasi ja niiden seuraukset ovat ainoastaan sinun vastuullasi. Otit ehkä riskin, joka realisoitui, kun et ennen tätä tiennyt että riskin luonne on joskus toteutua. Tai tiesit, mutta otit silti. Tai sitten sinua piiskataan syystä, jota et tiedä. Ellei mitään syytä löydy itsestäsi mistään kohtaa elämääsi, se on ehkä epäreilua. Mutta se on nyt sinun osasi, ihmisen osa. Maailmassa jokaisella olevalla on osansa ja tehtävänsä. Jokainen niistä ajallaan kukoistaa ja kärsii. Valoisten ja pimeiden energioiden, molempien, pitää virrata tietoisten toimijoiden kautta. Ei ole toista ilman toista. Sinun roolisi juuri nyt on ottaa vastaan olevaisuuden raipaniskuja. Miljoonat viattomat on ruoskittu kuoliaaksi historian saatossa fyysisesti. Miljardeja on todellisuus kiduttanut henkisesti ilman että he tietäisivät syytä. Jos sinä et tähän kuole, olet selvinnyt ehkä vähällä. Ja opit jotain.

Joka tapauksessa, koska et muutakaan voi, nöyrry. Mene siihen kurjaan tunteeseen sisään ja hypistele sitä tuskissasi. Tiedä, että olet joskus kokenut myös Ylvään Ekstaasin, maksimaalisen ilon elämän spektrin toisesta päästä. Sinulla ei siitä tunteesta nyt ole muuta kuin muisto vain - jos sitäkään. Paketoi nykyisestä kärsimyksestä kiteytetty tiivistelmä mukaasi. Sillä kun kerran tästä nouset taas elämänilon huipulle (vaikket sitä voikaan kuvitella), tätä tunnetta sinulla ei enää ole edes kunnollista vertailua varten. Mutta jos olet syleillyt ja paketoinut pimeyden hyvin, voit huipulta antaa sille kivutta pienen silmäniskun. Näin tulet saavuttamaan suurenmoisemman vision elämän ääripäistä ja siitä suunnattomasta kontrastista, joka on ihmisen kokemuskentän tarkoituksen ydin.

YLIMINÄN VIISAUKSIA OSA I

AIKADILETANTTI-PENAN KOMENNUS GRILLIBALKANILLA

[toim. huom.] Ars longa, vita brevis. Pitkästä perseestä virsi kaunis. Koputetaan puuta ne keillä meistä olisi saumaa päinvastaiseen.

Mie läksin Porttukaliin. En tiedä tarkkaan miksi, enkä varsinkaan minne päin. En olisi edes halunnut lähteä mihinkään sieltä 6-viikkoisen lonkerotaivaan syleilevän pumpulisesta afasiasta, mutta Seppo Tanhua pakotti.

Sattumalta käsiini päätynyt henkilökohtaisen Astrokalenterin koejakso nimittäin painotti, että nyt juuri on tähtikartan mukaan ylivoimaisesti otollisimmat viikot aloittaa uusia hankkeita. Niin ylimaallisen otolliset, ettei vastaava tilaisuus toistu 160 vuoteen. Mutta mun pitää lähteä liikkeelle ja purkaa leirini tai en saa tällä kierroksella mitään. Eli nyt tai vuonna 2179, päätä ite. Portugaliin minun - kuten kuulemma kaikkien - on pitänyt mennä ekaa kertaa jo vuosikausia, joten oliko se nyt kuitenkaan vaikea yhtälö.

En ehtinyt suunnitella matkaa yhtään. Lennot hommasin sentään viikon etukäteen, ja tiesin että JOS saan auton joko vuokrattua tai ostettua paikan päällä niin ei ole hätäpäivää. Tämä oli kuitenkin hyvin epävarmaa, sillä mulla ei ole ollut perinteistä, noh, EU-palkkaorjan normistatusmaksukorttia yli vuosikymmeneen. Miksi, noh, sanotaan vaikka että olen finanssikäytökseltäni - muiden elämäntapojen lailla - erikoisuudentavoittelija. Huom! Tällä ei (tietenkään) ole moraalisen kultivoituneisuuden kanssa mitään korrelaatiota, vaikka moraali ja erilaiset kulttuurinormatiiviin mukautumisen aspektit usein virheellisesti etenkin mediassa yhdistetään.

Tiesin, ettei kiesiä välttis saa jos ei ole kohokuvioitua korttia, kuten kävi kun halusin viedä muinaisen emännän Sveitsiin hevikeikalle nolkytluvun lopulla. Olin tilannut ja maksanut auton etukäteen etherwepistä, mutta lentokentän tiskiltä auto ei irronnutkaan, koska missään mun korteista ei ollut silloin kullitettuja kohokirjaimia. Ei irronnut se maksettu ritsa, eikä miltään muultakaan firmalta mitään toista kuppaista ruoskaa. Ei herunut, vaikka oli juuri silloin sattumoisin sen verran pätäkkää päällä että tarjosin vakuudeksi n. puolet auton verottomasta uusmyyntihinnasta käteisenä. Tarjoukseni evättiin, eikä täyden vuokran etumaksusta palautettu satoshiakaan! Sekös kyrsi. Vain muutama tunti ennen aaamulentoa oltiin saatu muutto uuteen kämppään deadlinea vasten hikisesti hoidettua, joten hermot oli valmiiksi riekaleina. Vaivoin kyettiin onneksi välttämään jokukin turha viranomaisepisodi. Lopputulemana jäi metallimusiikit väliin ja reissu typistyi viiden tähden kylpyläkeikaksi naapurikantonin hermoparantolassa. Sinne onneksi pääsi lähes suoraan julkisilla.

Kohokuvioituja kortteja olen siis varannut sen koommin sortimentin lompakkoon. Ongelmaa ei tällä kertaa ollut. En kuitenkaan varmuuden vuoksi vieläkään uskalla valittaa mistään autonvuokraustiskillä, joten sain erikoisdiilin: Koko Super-relax paketti vain kolminkertainen hinta siihen mitä katoin netistä. Ei silti paha, viikko ylirentoa Pösön piiskausta suunnilleen Öky-Audin Suomen liisaushintoihin. "Muista ajaa tankki tyhjäksi", huikkasi neiti vielä lähtiessä. Se ei häirinnyt vaan miellytti; No refuel kuuluu Goldcarin Super-relax ja Mega-relax paketteihin.

Tiedättehän sen maksimaalisen vapauden tunteen, kun hetken mikään suunnitelma ei sido ja maailma on auki? Hirveä tunne. Mihinkös sitä nyt menis ja miksi. Liikaa optioita, käytä intuitiota. Intuitio on solmussa. Liikkua piti joka tapauksessa Lissabonin aamuruuhkaan ilman mitään mahdollisuutta tutkia sopivaa kohdetta. Sellaisessa henkisessä tyhjiössä ei oikeastaan auta muu kuin ohjata keskikaistalle ja luottaa Yliminään. Yliminä siinä muistuttelemahan, että Sintra-niminen paikka lähimaastossa on kuulemma hieno. Sinne siis suuntimahahan, ohi vuoksehen ja läpi luotehen ruuhkahan.

Yliminä osoitti heti kyntensä! Sintran vetonaula on nimittäin... PENAN PALATSI! Juu Palace of Pena, mitenkään karrikoimatta. Tämähän on sillä tavoin pekuliääristä, että kaikkien hengissä olevien, ja joidenkin meneshtyneidenkin kuusaalaisten mieliin on elävästi käristynyt keskustassa Kuusaantien varressa palvellut Penan Grilli - takaa maistuvat tuotteet! Tämä myyttinen einesravintola muistetaan paitsi takaosastaan reilusti sinapoiduista nakkilihiksistä, erinäisistä insidenteistä itse kunkin nuoruuden varrelta...

Kuten siitä, miten Penaa vastapäätä odoteltiin kerran myöhäisteineinä Kouvolaan menevää kakskytyli kymmenen kiitsaria. Normitapaamme oltiin menossa pe-iltana Kouvolaan Madonnan viereen Harrieriin sekakäyttämään kohtuuhintaista salmaria ja vodkaspriteä. Minä ja Laakso kuten tavallista, tällä kertaa mukanamme oli myös Peikki. No oltii ihan aneissaa siin melkein jonon ekoin kun Leskiin tunki siihe etuilee ja limppas saman tien tahallaa Peikin buutseille. Älässatna! Se ois vetäny meit könii seuraavaks ellei linkku ois ollu just tuloillaa. Ei sinä iltaan tainnu sit pahast käyä, mut Leskiinhän vittuili sit väärälle äijälle myöhemmin ihan aikuseen. Se urputti vissii Drakonin portsarille melkee kokoajan. Yhel kerral poke sit otti tosissaa hikee, haki murhaa lekuu narikast kakskakkosen ja losautti pihal Leskist kolme kertaa naamaa. Niin liitty min ajan Naukion kovin kovis lopult poikakuoroo. Oikeest kusit suu ymmyrkäiseen miettii, harva meist saa nykyaikaan kauniimman lähön. Kotikaupungis saappaat jalas, lempihommis.

Ei mennyt siitä kauaa, kun anniskeluravintola Dragon poltettiin kostoksi ja portsari hirtti itsensä vankilassa. Laakso on ollut vainaa kohta kymmenen vuotta, Penan Grilli muuttanut jonnekin Mylsään, Harrier konkassa aikapäiviä sitten, ja Madonnan tarjonnastakaan ei ole tullut Google-arvosteluita herra ties milloin. Kulkeekohan kiitsari vielä yli kerran viikossa. Mutta mikä on tarinan pointti?

Tietenkin se, että Omnia mutantur: Ajat muuttuvat. Ja että siinä prosessissa kuusaalaiset, kuten muutkin ihmiset jossain määrin, voivat elämässään pärjätä hyvin elleivät kuole ennen sitä. Esimerkit jälkimmäisestä tuli jo, edellisiin voin vilpittömän kiistattomalla hybriksellä tämän tarinan tiimoilta lukea paitsi itseni ja Peikin, etenkin Penan! Tuollaista palatsia ei nimittäin ihan yölöysin jälkeen vasurilla pusata. (Verovapaa se otaksuttavasti on ollut, löytyyhän rosterista vähintään paritusinavuotinen komennus grillibalkanin kriisialueille.)  Mitenkään vähättelemättä isäni perustamaa Karilanmaan tuhatneliöistä kuningashuonetta, ja toki minunkin ruokahuoneesta näkyy vastarannalle, mutta kuluu vielä kotva että siivoojamme voi oman tornihuoneensa marmoribideetä sorvatessaan ihastella pinkkien villidelfiinien parittelua oliivipuiden varjossa puutarhalammikossa provinssin toisella laidalla.

Totta kai voidaan huomauttaa, että Penan asema olisi ylöspäin kehittynyt muka pari sataa vuotta aikalinjassa päinvastaiseen suuntaan kuin mitä yleensä ajankulun miellämme. Mutta ei sillä ole ollut meille kuusaalaisille koskaan mitään väliä miten päin menestyksen ajoitukset - menneet tai tulevat - lasketaan!

Siperia opettaa

"Siperia" opettaa?

Sanotaan, että uusista kokemuksista syntyy hyvä elämä.

Eilen veneen vinssauksessa tunnin pulikoitua etenin saunan lauteille lämmittelemään pariksikymmeneksi minuutiksi.

Tarpeeksi hikoiltuani tein sopivan haaleaa pesuvettä, jota voi kaataa sangosta niskaan viilennykseksi.

Yllättäen kunnioitetut istumalihakseni, joiden fasilitoimana olen tähän mennessä viettänyt tovin jos toisenkin leppoisasti maailman turuilla, tuntuivat syttyvän tuleen siinä yhteydessä.

Ahteriulokkeiden orvaskesi ei tuntunut sisältä päin koettuna mukavan lämpimältä, vaan polttavan kuumalta.

Tunne oli minulle uusi. Hämmästyneenä katselin ympärilleni, mistä moinen voisi johtua. Pyllistelin kiuasta kohti analysoiden josko olin ollut liian lähellä, ja mallinsin pesuveden roiskumiskulmia kiukaan kyljestä. Mikään ei täsmännyt.

Saunassa näytti myös leijuvan omituisen sankka höyrysumu puolessa huoneenkorkeudessa, mystisen symmetrisesti liikehtien. Välittömästi tämän huomattuani päättelinkin kyseessä olleen vain jonkun sortin succubus-henkiolennon suorittama harmiton seksuaalinen häirintä. Näistä en ole hermoillut aiemminkaan, joten kohautin olkia lisää kiukaaseen ja jatkoin pesuhommia Judas Priestiä hyräillen.

Muttapa: Uudella kuupallisella hailakkaa vettä tilanne toistui. Kannikkani olivat kuin liekeissä. "Breaking the Law":n letkeän poljennon sijaan päässä starttasi tuplatempolla Pecos Billin "Housuni palavat mutta voinhan silti ratsastaa".

Siinä kohtaa rohkeasti puristin itseäni hanurista ja minulle valkeni karu totuus. Mulla oli PERSE JÄÄSSÄ!

Osa kehosta siis oli löylyistä huolimatta pysynyt merkittävästi muita osia viileämpänä, jolloin viileä vesi tuntui niissä kohdin lähinnä tulilinnun maidolta. Fyysistä haittaa tapauksesta ei jäänyt, mutta siitä oppi jotain geneeristä olettamuksiensa harhaanjohtavuudesta - kannikan kautta.

Tänään asutuskeskukseen palauttani ajauduin itselleni uuteen lounasravintolaan maantien varressa. Uusi lounaspaikka on aina inspiroiva kokemus, tällä kertaa se oli varsin erityinen.

Linjastolle päästyäni huomasin, että ruokala onkin puolillaan virkapukuisia POLIISEJA!

Kuusaalainen DNA aktivoitui välittömästi. Vain parhaat Lahti-Luumäki-akselin geenit evolutiivisessa ruletissa säästänyt Juokse tai kuole -refleksi iski tietoisuuteen päällimmäiseksi. Vuosikymmenten siveelliseen käytösnormatiiviin ehdollistaminen oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä (joskin evolutiivisesti kyseenalaisesti) ja pysyin näennäisesti suhteellisen tyynenä. Näin haluan uskoa.

Tilanne pysyi vakaana niin kauan kun poliisit istuivat pöydissään paikallaan. Mutustelin muhennosta muina miehinä asiaintilaa pohtien ja vaivihkaa pälyillen toista puolta salista, joka sekin näytti koostuvan lähinnä pelastushenkilöstöstä ja siviilikytistä.

Aina kun joku poliiseista nousi pöydästä - vaikka hakemaan kahvia - hermostoni reagoi. Suu lukittui tiukan asialliseen ilmeeseen, katse kohdistui kiinteästi salaatin kruununa olleisiin persiljoihin, ääreisnäkö vahvistui ja atuloiden liike lakkasi.

Siinä kohtaa tajusin, että mullahan on taas PERSE JÄÄSSÄ! Vertauskuvallisesti tosin, mutta jäässä mikä jäässä. Ei kahta sanaa.

Tilanteen lauettua tapahtuneen integroiminen paljasti, että kokemus oli paitsi kiintoisa niin se auttoi tulkkaamaan jostain kokemuksista jääneitä solutason muistoja ja ehdollistumia. Ja pisti pohtimaan, pitäiskö mun lopettaa krooninen keskilievän ylinopeuden ajaminen.

Olen kuulemma vanha sielu.

Sanotaan, että vanhat sielut oppivat helpommalla kuin nuoremmat sielut.

Takapuolen jäätyminen kesken toimien, siinä ihan keskenään ilman suureellisia manööverejä ja edeltäviä valtavia elämänmuutoksia, on toivottavasti vanhan sielun kevennetty vastine Siperialle. Siellähän oppii ilmeisesti myös parhaiten mukautumaan universumin lainalaisuuksiin silloin kun perse jäätyy.